Astianpesua Pohjois-Karjalan alueella

Olen liki täysin pistein suoritetulla hygieniapassilla varustettu innokas tiskari. Tiskaaminen on ollut minulle rakas harrastus jo vuosien ajan. Erityisen mielelläni pesen astioita käsin, mutta viihdyn mainiosti myös laitoskeittiöympäristössä koneellisen tiskauksen parissa.

Minua voi pyytää tiskausavuksi niin koteihin kuin erilaisiin tapahtumiinkin (esim. juhlatilaisuuksiin). Myöskään ravintolaympäristöä en vierasta, vaikka minulla ei sellaisesta olekaan aiempaa kokemusta. Pikemminkin näkisin ravintolakeittiössä työskentelemisen uutena, kiehtovana kokemuksena.

Olen toiminut tiskarina monenlaisissa, niin pienissä kuin suurissakin yleisötapahtumissa (muun muassa kirkkokahveilla, juhlissa ja konferensseissa). Lisäksi olen hoidellut niin tuttujen kuin tuntemattomienkin kotitiskejä ja silloin tällöin talkoillut opistoruokalassa. Olen tottunut tekemään pitkiä työrupeamia ja toimimaan sujuvasti hektisessäkin ympäristössä. Pyrin työssäni ripeyteen – joskin huolellisuudesta tinkimättä.

Palveluun voidaan sopimuksen mukaan sisällyttää astioiden pesemisen lisäksi niiden kuivaus ja paikoilleenlaitto sekä keittiön pöytäpintojen puhdistus.

Huom: Yli 10 kilometrin matkustamista edellyttävistä keikoista peritään erillinen kulukorvaus (tilannekohtaisesti joko joukkoliikenteen lipun hinta tai polttoainekustannukset).

Työkokemus: Tehnyt satunnaisia keikkahommia
Myyjän käyttämä laskutustapa: Oma yritys (Y-tunnus)
Yritykseni kuuluu ennakkoperintärekisteriin: Kyllä
Avainsanat: tiskaus, tiskari, apulainen, keittiö, kotiapu, astianpesu, astiahuolto
Palvelun sijainti:
Myyjän toimipiste
Liikun asiakkaan luokse
Palvelu toimii etänä

Reviews about the service

03.12.2018
Teemu hoisi tiskaushommansa ripeästi ja huolellisesti. Olen mainostanut hänen tiskauspalveluaan läheisilleni myös! :)

Julkinen keskustelu (0)

Sinun täytyy kirjautua sisään jotta voisit kommentoida ilmoitusta.